tiistai 6. syyskuuta 2011

Omppu piirakka

Törmäsin niin herkullisen näköiseen omppupiirakkaan, että päätin siltä istumalta tehdä myös itse.
Uunissa parhaillaan ja herkullinen omenainen tuoksu leviää asuntoon. Eikä tuo ulkona riehuva syys-sadekkaan harmita enää niinpaljoa kuin hetki sitten.

Kinuski-omenapiirakka

Hieman jouduin ohjetta muokkaamaan

5 isoa omenaa
150 g voita tai leivontamargariinia
2 dl kaurahiutaleita (1dl kaurahiutaleita 1dl tattarihiutaleita)
2 dl vehnäjauhoja (Semperin finmix jauhoseos)
2 dl sokeria (siis voitteko kuvitella, meillä EI ole hienoa sokeria tarpeeksi, joten 1dl hienoasokeria 1dl raesokeria)
½ dl vispikermaa (laktoositon vispikerma)
½ dl siirappia
½ tl leivinjauhetta
-
Sulata kattilassa voi. Lisää muut aineet (ei omenoita).
Pilko omenat kuutioiksi ja laita voideltuun vuokaan.
Lusikoi taikina päälle peitteeksi. Paista 175 asteisessa
uunissa puolisen tuntia.
Siis oikeesti, mietityttää tuon sokerin kanssa, periaatteessahan sokeri on sokeria jokatapauksessa. Ei ainakaan vaikuttanut seoksen makuun millään lailla kun sitä maistelin ennenkuin omppujen päälle sitä levittelin. 
Näyttää herkulliselta ...

.. ja maistuu vielä herkullisemmalta.. NAM!

Ei kommentteja: