keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Glögi juusokakku 2

SLY:ltäni saamaa ohjetta piti myös testata, kun se oli kuitenkin erilainen mitä omani. Hyvin herkullista ja siinä mielessä erikoista, että maistui meidän kuopuksellekin todella hyvin. Monta kertaa otti kädestä kiinni ja veti jääkaapille "kakku" :a hokien. Onnistunut resepti!

Pohja:
150-200g (gluteenittomia) piparkakkuja (käytin kuitenkin digestivekeksejä kun niitä oli kaapissa)
75-100g voita

Täyte:
200g maustamatonta tuorejuustoa
2dl vispikermaa
0,5dl sokeria
2munaa
1/2tl kanelia
1/2tl inkivääriä
1/2tl neilikkaa (tai nämä korvaten 2tl piparkakkumaustetta)
5 liivatelehteä
1 dl punaista laimentamatonta glögitiivistettä


Kiille:
2dl punaista laimentamatonta glögitiivistettä
1dl vettä
4dl liivatelehteä

Muskaa keksit jauheeksi, sulata voi/margariini ja sekoita piparinmurut sulan margariinin joukkoon. Painele seos isrtopohjavuokaan (n.24cm), jonka pohjalla on leivinpaperia.

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita muna-sokerivaahto tuorejuustoon. Pane liivatelehdet hetkeksi kylmään veteen.
Kuumenna glögi ja sulata siihen liivatelehdet, josita on puristettu vesi pois.
Sekoita glögi ja mausteet juustoseokseen. Lisää lopuksi vaahdotettu kerma.

Kaada täyte pohjan päälle ja nosta jääkaappiin hyytymään. Anna kakun hyytyä tunti kylmässä ja valmista glögistä kiille. Laimenna glögi ja kuumenna.

Sekoita kylmässä vedessä hetken pehmenneet liivatelehdet. Kaada jäähtynyt glögiseos hyytyneen kakun päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään neljä tuntia. Irrota kakku vuoasta ja koristele haluamallasi tavoin.


Koristelin kakun Wiltonin hopeisella koristelu glitterillä.
Pohjassa käytin voita, vaikka kuinka hyvän maun siitä saakin oli loppujen lopuksi hieman hankalaa leikata jääkaappikylmästä kakusta paloja.. joten... voisi ehkä mielummin käyttää margariinia tai antaa kakun hieman lämmetä pöydällä ennen leikkaamista (jos malttaa)

Tätä kyllä ehdottomasti kannattaa kokeilla! Kiitos ohjeesta sly:ni!

2 kommenttia:

sly:si kirjoitti...

Olen tehnyt tällä ohjeella kakkua muutaman kerran ja mielestäni on kyllä kakku parhaasta päästä! Hienoa, että myös teillä pidettiin siitä :)

ritvau kirjoitti...

Hei Satu! olipas mukava kuin sattumalta löysin blogisi kun etsin gluteenittomia reseptejä. Hyvältä näyttää ... Kiitos ! ollaan muuten samasta kaupungista ;)