sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Tattarilastut

Aamulla kun keittelin tattaripuuroa lapsille, luin paketin kylkeä ja ajattelin siinä samassa "pyöräyttää" tattarilastuja, kun se ohje siinä tuijotti vastaan.
Puuro ei ollut kovinkaan menestys isompien kohdalla. Nuorimmat söi ihan hyvin. Esikoisella siis on nyt meneillään kokeilu viljattomasta dietistä. Selittämättömiä vatsakipuja lähes päivittän ja tuntuu että laktoositon ja maidoton ruokavalio ei siihen auta, joten poistettiin (lääkärin ohjeesta) kotimaiset viljat. Korvaavia tuotteita siis täytyy keksiä. Keliakia kun siis jo sujettiin pois vaihtoehdoista.

Esikoinen ei toki tykännyt näistäkään, koska se oli tehty samoista hiutaleista kuin puurokin, omasta mielestäni ei poikkea kovinkaan paljoa kauralastuista.

Tattarilastut tehdään näin, suluissa ne mitä itse käytin. Näin niistä tuli myös maidottomia.

125g  voita (Sunnuntain maidoton leivontamargariini)
1,5 dl sokeria
1 dl rusinoita
1,5 dl perunajauhoja
2 dl tattarihiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,5dl kermaa (soijakermaa)

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää sulatettu rasva ja sokeri sekä rusinat.
Nostele kekoja leivinpaperille.

Paista 200 asteessa n.10min. Tai kunnes nätin vaaleanruskeita.

Gluteeniton ja maidoton tattarilastu

3 kommenttia:

laura kirjoitti...

helei ! mukavaa kun löysit blogiini! toki minut saa linkittää! -saanko minäkin linkittää sinut kun saan linkkilistan aikaiseksi? :)sinulla on hieno blogi! Mukava tosiaan löytää muitakin aloittelevia leivontabloggaajia. Lisään sinut heti omaan suosikkilistaani ja tulen vakiovieraaksesi!
Tuo salainen leivontaystävä on kyllä ihana juttu. löysin sen sattumalta ja innostuin heti lähtemään mukaan. tuo sly 15. kierros on jo alkanut, ja kestää toukokuusta heinäkuuhun. siihen oli ilmoittautuminen 13.4. mennessä, ja sly-parit jaettiin ennen pääsiäistä. harmi juttu, olisi ollut hauskaa jos sinäkin olisit ehtinyt mukaan. elokuussa alkaa taas uusi kierros, tule sitten sinäkin mukaan. :) taidanpa kokeilla noita tattarilastuja joku päivä. näyttävät herkuilta!

Satu kirjoitti...

Täytyy tosiaan pistää korvan taakse että heinäkuussa osaa olla kuusalla sitten ja ennenkaikkea ajoissa.

Kiitos kommenteistasi ja tietysti saat linkittää!

Suviih kirjoitti...

Tälle vuodelle en ole vielä munkkeja tehnyt, mutta teen ne yleensä tuosta samasta taikinasta kuin pullatkin, rasvaa tosin vähennän taikinasta. Viime vuotisista munkeista löytyy postaus täältä:

http://gluteeniton.vuodatus.net/blog/2477959/gluteenittomat-munkkirinkilat-ja-possut/

Noihin olin todella tyytyväinen, olivat hyviä niin rakenteellisesti kuin maultaankin.